sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Kokemuksia Clas Ohlsonin 3D-tulostimesta (Flashforge Finder)

Hankin itselleni 3d-tulostimen ja ajattelin nyt muutamien kuukausien käytön jälkeen jakaa kokemuksiani, jos niistä hyötyisi joku samaa tulostinta miettivä tai ylipäätään joku 3d-tulostamisesta kiinnostunut.

Finder 3d-tulostin mahtuu istumaan aika nätisti työpöydällä tietokoneen vieressä.


3d-tulostamisesta yleisesti
Jotkut visioivat, että tulevaisuudessa kaikilta löytyy kotoaan 3d-tulostimet. Olisi hauska ajatella, että 3d-tulostimen hankittuaan ei tarvitse koskaan enää ostaa kallista rihkamaa, vaan varaosia, leluja, työkaluja ja kaikkea mahdollista voi tulostaa kotona vain nappia painamalla. Käytännössä asia ei kuitenkaan ihan niin yksinkertaisesti mene.

Joskus hyvällä tuurilla voi päästä niin helpolla, että lataa netistä valmiin 3d-mallin jonka vain antaa tulostimen tulostettavaksi ja lopputuloksena on laadukas tuotos. Mutta käytännössä 3d-printtailu on harrastus, joka vaatii teknistä säätämistä. Siksi en usko, että 3d-tulostimia tulee koskaan jokaisesta kodista löytymään. Tulostamiseen liittyy paljon muuttujia: materiaali, lämpötila, nopeus, tarkkuus ja niin edelleen. 3d-tulostaminen sopii enimmäkseen värkkäilystä tykkääville tee-se-itse -tyypeille.

Summa summaarum: Alkuun pääseminen helppoa - jatkuva laadukkaiden tulosteiden aikaansaaminen vaatii enemmän teknistä paneutumista.


Olin täysin kokematon tulostimien suhteen ennen omaa laitettani. En ollut sellaiseen koskenutkaan. Kuitenkin heti sain Thingiversestä ladattua pari hassua hahmoa ja ne onnistuin ihan onnistuneesti tulostamaan. Mutta sen jälkeen on tullut PALJON epäonnistumisia. Vaikka olen ahminut valtavasti tietoa 3d-tulostamisesta, en vieläkään osaa aina sanoa mistä satunnaiset epäonnistumiset johtuvat.

Toivottavasti en pelotellut liikaa säätämisen määrällä. Itsekin olen enemmän taiteilija- kuin rassailijatyyppiä ja jos joku harrastus käy liian tekniseksi, niin kyllästyn. 3d-tulostaminen ei ole vielä sellaiselta tuntunut.

3d-tulostaminen on harrastus, jossa syntyy paljon huteja.

Itse tykkään 3d-tulostimesta siksi, koska sillä voi tehdä  sellaisia teknisesti monimutkaisia esineitä joita ei ennen ollut mahdollista kotilaitteilla valmistaa. Usein erilaisten laitteiden viat ovat niitä pieniä erikoisia muoviosia, joita ei voi korjata eikä varaosia myydä. Siihen 3d-tulostin on hyvä apu. Uskon että 3d-tulostin tulee omasta työkaluarsenaalistani tästä lähtien aina löytymään.

Tulostin
Tulostimeni on malliltaan Flashforge Finder (versio 1), jota Suomessa Clas Ohlson myi hintaan 499 euroa. (Tässä välissä on ilmestynyt jo 2.0 malli, ja hinta sille 449 euroa). Ostin omani käytettynä puoleen hintaan. Olen ollut hankintaan erittäin tyytyväinen. Tulostin on erittäin hyvä valinta ensimmäiseksi tulostimeksi. Käyttöönotto ja käyttäminen on tosi helppoa. Tulostimen toimintoja hallitaan kosketusnäytön kautta ja tulostin ei tarvitse toimiakseen tietokonetta, vaan tulosteet voi siirtää tulostimelle vaikka muistitikulla. Tulostin on lisäksi ihan hyvännäköinen pöydällä. Monet 3d-tulostimet joutuu itse kasaamaan, mutta Finderi on heti valmiina käyttöön. Toki sekin pitää kalibroida, mutta Finder on yksi niistä helposta tulostimista joiden kanssa ei tarvitse olla niin rassailija-ihminen.

Tulostusala on 14 x 14 x 14 cm. Se on ihan riittävä useimpiin askareihin joihin sitä itse käytän. Toki välillä sitä on mielessä kaikenlaista isompaakin tulosteltavaa. Saa nähdä milloin teen päivityksen isompaan. Vähän olen katsellut jo CR-10 tulostinta sillä silmällä.


Muutamia esimerkkejä Flashforge Finder 3d-tulostimella tulostamistani esineistä.



Alkuvalmistelut
Ennen kuin tulostimen ottaa käyttöön, se pitää kalibroida. Se tarkoittaa vähintään tulostusalustan suoristamista ja suuttimen säätämistä oikealle etäisyydelle alustasta. Flashforge Finderissä on avustustyökalu alustan suoristamiseen. Jos saan aikaiseksi, niin teen siitä joskus selkeän opasvideon.
Youtubesta löytyy jotain, mutta mielestäni ne eivät oikein olleet selkeitä, joten ajattelin joskus tekaista oman.

Automaatiinen tapa on ihan toimiva, mutta suosittelen kuitenkin manuaalista kalibrointia, koska automatiikka ei välttämättä ole aivan tarkka. Sain kyllä ensimmäisen kalibrointini sillä tehtyä ja onnistuneita tulosteita aikaiseksi, mutta myöhemmin kun kalibroin laitetta uudelleen, en saanut alustaa millään tarpeeksi suoraan eivätkä tulosteet tarttuneet kunnolla petiin. Sitten tein suoristuksen manuaalisesti paperiarkin avustuksella ja homma toimi. Kun kalibroinnin tekee käsin, niin voi olla varma että peti on suorassa.

Suoristamista voi tehdä myös koneen tulostaessa. Sitä varten löytyy ihan omia mallejaankin kuten tämä spiraali. Katso miten ensimmäinen kerros tulostuu ja kiristele tai löysäile säätöruuveja sen mukaan. Jos alustalle ei tule materiaalia kunnolla, on suutin liian lähellä alustaa. Jos vierekkäin pursotettujen viivojen väliin jää rakoa tai jos materiaali ei tartu kunnolla alustaan, on suutin liian etäällä.


Tulostusmateriaalit eli filamentit
Olen tulostellut ainoastaan PLA-muovilla, En lähde tarkemmin kertomaan eri tulostusmateriaalien ominaisuuksista, koska siitä löytyy kattavasti tietoa muualtakin. Mutta muutaman oppimani vinkin filamentteihin liittyen voisin jakaa.

Aivan ensimmäiseksi kannattaa rakentaa omaan Finderiin jonkinlainen teline ulkopuolisille filamenttikeloille. Clas Ohlson myy Flashforgen omia tulostimen sisään mahtuvia 600 gramman keloja hintaan 18 euroa, mutta muita merkkejä saa kilon rullissa Clasulta ja muualta noin 25 eurolla, joten ihan merkittävästä säästöstä on kyse. Kilon rulla ei sovi enää Finderin omaan kelalokeroon, mutta tulostimeen sopivan telineen voi tulostaa itse vaikka tästä.

Finderin oma kelakotelo 600 gramman keloille ja tulostettu kelapidike jolla isommat kelat saa kätevästi tulostimen ulkopuolelle.

Seuraava vinkki liittyy filamentin lataamiseen. Finderistä löytyy "unload" -toiminto jolla vanha filamentti poistetaan ja uusi syötetään "load" -toiminnolla. Mutta olen kokenut vanhan langan poistamisen "unload" -toiminnalla hieman hankalaksi. Lanka ei välttämättä irtoa, vaan minun pitää joskus tehdä lataamista ja syöttämistä edestakaisin kunnes lanka irtoaa. Olenkin havainnut helpommaksi vain katkaista vanha lanka saksilla ja ajaa se "load" toiminnolla läpi koneesta. Filamenttia menee hieman hukkaan (ehkä 5cm), mutta lataaminen on näin paljon helpompaa. Sen lisäksi luulen, että näin on pienempi riski että vanhan langan jäänteitä kertyisi kuumapään sisälle.

Kolmas vinkki liittyy säilytykseen. Filamentithan kuuluisi säilyttää kuivassa, koska ne imevät helposti kosteutta ilmasta eikä filamentti enää tulostu yhtä hyvin. Paras olisi rakentaa filamenteille ns. drybox jolloin filamentit saisivat olla aina suljetussa tilassa. Toistaiseksi olen säilyttänyt filamenttini vain muovipusseisa silica geelin kanssa. Aina tulostaessa kela joutuu olemaan paljaana huoneilmassa. Mutta ilmeisesti PLA muovit eivät ole ihan niin herkkiä kosteudelle kuin muut filamentit.
Filamenttikeloja kirjahyllyssä muovipusseihin pakattuna silica-gelin kanssa.

Säilyttipä keloja miten tahansa, kannattaa silica geliä olla filamenttien kaverina kosteutta poistamassa. Jokaisen filamenttikelan mukana tulee yleensä yksi pikkupussi geeliä ja se kannattaa ottaa talteen. Pussukoita voi ostaa erikseen esim. valokuvausliikkeistä. Olen nähnyt niitä myytävän euron-parin kappalehinnalla. Eivät siis kovin kalliita, mutta halvemmallakin saa - nimittäin viiden pussukan hinnalla saa jo puolitoistakiloa silica gel kissanhiekkaa. Lisäksi sitä löytyy hieman helpommin perusmarketista kuin noita varsinaisia pusseja. Joten ostin säkillisen kissanhiekkaa ja laittelin sitä sukkahousuista tehtyihin nyytteihin ja laitoin nyytit filamenttirullien kaveriksi muovipusseihin. En tiedä onko se ihan paras tapa ja pääseekö sukkahousujen läpi hiljalleen varisemaan silica-jauhoa, joka kertyisi filamentin mukana tulostimen suutinta sotkemaan. Jotkut ovat laittaneet filamenttilangan ympärille pienen palan pesusientä suodattamaan roskat. Pitänee askarrella itsekin sellainen varmuuden vuoksi.

Silica gel kissanhiekkaa sukkahousuun pujotettuna.

Myöhemmin huomasin, että oikeita silica gel -pusseja saa kiinasta kahdella eurolla 100 kappaletta. Niitähän tilasin heti joten ei tarvitse enää kissanhiekan kanssa kikkailla.

Kiinasta tilattua silica geeliä.

Jos filamentti on päässyt imemään kosteutta liikaa, niin ei hätää, koska sen voi kuivata uuden veroiseksi. Sitä varten on kehitetty jopa omia laitteita, kuten Filadry ja PrintDry, joista jälkimmäinen muistuttaa kasvikuivuria. Ja kasvikuivuria voikin käyttää filamenttien kuivaamiseen, kun vain napsii ritilöitä sen verran pois että filamenttikela kuivuriin mahtuu.

Yksinkertaisimmin filamentteja voi kuitenkin kuivattaa ihan kotiuunissa. PLA:ta tulostaessa lämpötila pitää olla todella matala, koska se alkaa pehmenemään jo 60-asteessa. Paistomittari on tässä asiassa hyvä kaveri. Matala lämpötila tarkoittaa myös pitkää kuivatusaikaa, joten varmaan jotain 12-tuntia kannattaa kelojen uunissa olla. PLA ei kuulemma ole ihan niin herkkä kosteudelle kuin moni muu filamentti, eli niitä ei tarvitse kovin usein kuivailla. Jossain puhuivat, että muutaman kuukauden välein niitä olisi hyvä kuivatella, niin tulostusjälki pysyy hyvänä.

Filamentin kuivatusta kotiuunissa.

Vielä yksi tärkeä neuvo filamenttikelojen kanssa on, että ÄLÄ KOSKAAN PÄÄSTÄ LANGAN PÄÄTÄ VAPAAKSI! Lanka todella helposti kiepsahtaa muiden lankakieppien alta, eikä asiaa huomaa vasta kun pitkä tulostus onkin jumittunut kesken kaiken. Minullekin on pitänyt käydä näin pari kertaa, ennen kuin asia on iskostunut kaaliini.

Älä koskaan päästä langan päästä irti, tai se saattaa kiepsahtaa muiden
lankakieppien alta ja kela jumittuu tulostaessa.

Tulosteen kiinnittyminen alustaan
Tulosteen onnistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että tuloste pysyy kunnolla paikollaan alustassa. Olen lukenut joillakin olevan joskus paljon ongelmia, mutta minulla ei tämän asian kanssa ole koskaan ollut minkäänlaista ongelmaa. Sen sijaan joskus tulosteet tarttuvat melkeinpä liian lujasti kiinni Aina ne on siitä kuitenkin irti saanut eikä koskaan mikään ole hajonnut.

Olen käyttänyt kiinnitysaineena kuvassa näkyviä liimapuikkoja. Vihreä puikko tuli tulostimen mukana. En tiedä onko alkuperäinen varuste vai edellisen omistajan ostama. Se alkoi käydä vähiin ja löysin clasulta vastaavaa violettia liimaa. En usko tuossa violetissa liimassa olevan ihmeempää taikaa, vaan varmasti muutkin liimapuikot käyvät. Paljon foorumeilla mainostettu konsti on laittaa 3d-tulosteiden kiinnitysaineeksi hiuslakkaa, mutta täytyy huomata että se on validi kikka vain lämpenevien tulostuspetien kanssa. Finderissä ei sellaista ole. 

Käyttipä mitä ainetta tahansa, niin sen kannattaa olla vesiliukoista, niin se on helppo pestä tulosteista pois. Liimaa ei tarvitse lisätä läheskään joka kerta, vaan vanhojen liimojen jäänteillä pystyy ongelmitta tulostelemaan useita tulosteita. Jos liimapinta on tuore ja liimaa tuli laitettua reippaammin, joutuu tekemään töitä jotta tulosteet saisi kammettua irti alustasta. Tosin Clasun liimapuikolla tulosteet eivät ole tarttuneet ihan niin tiukasti kuin alkuperäisellä puikolla. Se on ollut vain hyvä asia, koska tulosteet ovat irronneet huomattavasti vähemmällä vaivalla, mutta pysyneet tulostamisen ajan hyvin kiinni.

Violetti "katoava" liima sopii erinomaisesti 3d-tulostukseen


Tulosteet on kätevintä irrottaa lastalla.

Flashforge Finderissä alustana on lasilevy, jonka päälle on liimattu sininen karhea tulostusalusta. Kuulemma alustalle voisi tulostaa ilman liimojakin, mutta tarttuminen alkaa heiketä jo muutaman tulostuksen jälkeen. Alustoja saa Clasulta 3kpl pakettina hintaan 12 euroa, eikä niitä tarvitse vaihtaa kovin usein. Tulostimessa oli paikoillaan vielä alkuperäinen vuoden käytössä ollut alusta ja tulostelin sille ilman ongelmia. Vaihdoin alustan kuitenkin varmuuden vuoksi uuteen.

Nettifoorumeilla puhuvat myös sinisen maalarinteipin olevan hyvä tarttuma-alusta. Sille voi siis tulostaa ilman liimoja. Mutta mielestäni on kätevämpää sipaista tarvittaessa vain hieman liimaa tulostusalustalle, kuin jokaisella kerralla liimailla ja irrotella teippejä. Lisäksi sininen maalarinteippi on suhteellisen kallista.

Kaikkein kätevimmin tulosteen paikallaan pysyminen on ratkaistu tulostimissa, joissa on lämpiävä tulostusalusta. Tuloste pysyy napakasti paikoillaan niin kauan kuin alusta on lämmin. Tulosteen valmistuttua annetaan alustan jäähtyä ja tuloste irtoaa ilman voimaa. Finderiin ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan saatavilla lämpiävää alustaa edes lisävarusteena.

Viipalointi eli slaissaus
3d-tulostin ei itsessään osaa tehdä kuin mekaanisia liikkeitä, eli liikuttaa tulostuspäätä edestakaisin, pursottaa materiaalia tietyllä nopeudella tietyn verran ja niin pois päin. Jotta tulostin saisi aikaiseksi järkeviä esineitä, pitää sille antaa tarkat ohjeet miten milloinkin liikkua. Ohjetiedosto tehdään 3d-mallista viipalointiohjelmalla eli slaisserilla (slicer). Ohjelma kirjaimellisesti viipaloi 3d-mallin kerroksiksi ja tallentaa kaikki tulostimen ohjausliikkeet g-koodi -tiedostoon (g-code). Nimitys tulee siitä, että useimmat komennot alkavat g-kirjaimella. Esimerkiksi komento G28 ohjaa tulostimen kotiasentoon. G-koodia ei tarvitse koskaan ihan noin syvällisesti ymmärtää. ellei halua. Käytännössä se on vain tiedosto jonka saat slaisser -ohjelmasta ja siirrät tulostimeen.

Koska slaissaus tarkoittaa kaikkia komentoja miten 3d-malli tulostetaan, voi slaissausohjelma vaikuttaa 3d-tulosteen laatuun jopa enemmän kuin itse tulostin. Flashforgella on oma ilmainen slaissausohjelma nimeltä Flashprint. Se on helppo ja yksinkertainen ohjelma joka varmasti riittää useimmille. Siitäkin löytyy edistyksellisiä asetuksia jos haluaa tarkemmin päästä säätämään. Tulostimen edellinen omistaja ei kuulemma muuta ohjelmaa ollut käyttänytkään. Muitakin ilmaisia ja edistyksellisempiä ohjelmia löytyy, kuten Slic3r ja Cura. Kun aloitin oman harrastukseni, ne eivät valitettavasti tukeneet Finderiä. Eivät ilmeisesti vieläkään aivan suoraan, mutta esimerkiksi Curaa on mahdollista käyttää näillä asetuksilla.

Tunnetuin slaisseri on Simplify3D. Se tukee varmaan kaikkia markkinoilla olevia 3d-tulostimia - myös Finderiä. Internetti kehui kyseistä ohjelmaa joten minäkin päätin ottaa sen kokeiluun. Ohjelmasta ei löydy kokeiluversiota, vaan siitä on maksettava täysi 130$ kerralla. Tilaus on kuitenkin oikeus peruuttaa kahden viikon sisällä ostosta ja sillä perusteella uskalsin sen ottaa kokeiluun. Aika pian ohjelmaa käytettyäni huomasin, että se on mieleiseni ohjelma ja päätin sen pitää.
 
Eniten Simplify 3D:ssä tykkään siitä, että sen esikatselu näyttää tarkasti kaikki kerrokset ja miten lanka kulkee missäkin. Flashprint näyttää tulosteet harmaana mötikkänä.

Vertailu Flashprintin ja Simplify3D:n esikatseluiden välillä.
Simplify3D:n esikatselulla on paljon helpompi havaita ongelmia tulostaessa. Esimerkiksi kerran olin tulostamassa näitä merirosvokolikoita, mutta jostain syystä ensimmäinen kerros ei oikein tulostunut kunnolla, vaan kolikoihin tuli keskelle reikä. Olisin muuten epäillyt tulostusalustan olevan likainen tai huonosti liimalla peitetty, mutta kun tulostelin neljä kolikkoa kerralla, niin kaikkiin tuli sama vika samaan kohtaan. Simplify3D:n esikatselua tutkimalla vika selvisi:


3D-mallissa oli vika, eli kolikon pääkallon muodot olivat tulleet hieman kolikon pohjasta läpi. Kolikon pohja oli sinällään tasainen, mutta mallissa oli pieni rakennevirhe, joka riitti aiheuttamaan slaissauksen menemään epäsuotuisalla tavalla. Tulostin piirsi kolikon ääriviivat, sitten kävi tuikkaamassa kolikon keskelle pari pientä hassua vetoa jotka olivat niin pieniä että eivät tarttuneet kunnolla alustaan. Ne irtosivat viimeistään siinä vaiheessa, kun tulostin alkoi suihkimaan vauhdilla pohjan muuta aluetta. Flashprintillä en olisi tällaista ongelmaa pystynyt todentamaan, koska esikatselu ei näytä tulostimen vetoja, vaan yhden kokonaisen kerroksen joka sekin näyttää tasaisen harmaalta.

Toinen tärkeä ominaisuus Simplify3D:ssä on slaissausasetusten tallentuminen projektiin, joten niitä on helppo kurkata jälkikäteen uudelleen ja tarvittaessa säätää. Flashprintiin ei voi tallentaa projektikohtaisia asetuksia ja se on minusta hieman typerää. Tätä ominaisuutta kaipasin heti kun aloin tulostelemaan. Flashprintillä kun slaissaat ja poistut esikatselusta, niin asetukset nollautuvat heti. Lisäksi Flashprint haluaa aina ensin tallentaa slaissaustiedoston ja suorittaa slaissauksen sen jälkeen. Simplify3D:ssä voit kurkata esikatselun, palata sitten säätämään asetuksia, katsoa taas esikatselun ja jos näyttää hyvältä, voit sitten päättää haluatko tallentaa tiedostoa. Ja muun hyvän lisäksi, S3D suorittaa slaissauksen paljon nopeammin kuin Flashprint, joka joskus tuntuu viipaloivan ikuisuuden.

Flashprintissä on toki jotakin asetuksia joita ei löydy S3D:stä. Flashprintissä voi esimerkiksi halkaista mallin kahteen osaan jos se on liian iso tulostettavaksi. Ominaisuus toimii tosi hyvin ja nopeasti. Moni käyttää Meshmixeriä tähän hommaan, mutta se vaikutti aika raskaalta ja Flashprint on kevyempi ja nopeampi. Flashprint myös tunnistaa jos 3d-mallissa on vikoja ja osaa sen hyvin korjata. Simplify3D:ssäkin on vikatyökaluja, mutta lähinnä ne toimivat vian todentamiseen, mutta ei sen korjaamiseen. Flashprintistä löytyy myös mahdollisuus tulostaa Wifin kautta. S3D:ssä on mahdollista tulostaa ainoastaan muistitikun tai USB-yhteyden kautta. Mutta S3D:llä slaissatut tulosteet voi siirtää Flahsprintiin ja sen avulla tulostaa wifin kautta. Joten ei Flashprint ole aivan turhaksi jäänyt Simplify3D:n ostamisen jälkeen.

Minulta lähtee vahva suositus Simplify 3D:lle. Se kannattaa hommata, jos vain varaa on siihen sijoittaa. Flashprint on kyllä ihan hyvä ohjelmisto ja aika ahkerasti siihen vaikutti tulevan päivityksiä, joten on varmasti vieläkin parannellumpi ohjelma nykyisin.

Vielä muutamia slaissausvinkkejä:
- Minimi tarkkuus kannattaa pitää puolet suuttimen koosta. Eli koska Finderissä on vakiona 0.4mm suutin, kannattaa tulostaa maksimissaan 0.2mm layereitä - ainakin alkuun. Kokemuksen karttuessa ja asetusten vaikutusta paremmin ymmärtäessä voi kokeilla karkeampaa. Finderin vakiosuuttimella on mahdollinen vielä 0.3mm vähän materiaalista riippuen. Ensikertaa kun printtailin jotain koriste-esineitä 0.3mm tarkkuudella, niin kerrokset eivät tarttuneet kunnolla yhteen. Mutta sittemmin se on kyllä onnistunut. Perus PLA:ssa se tarkkuus on usein hieman liian karkea, mutta esimerkiksi puukuitusekoitteinen Formfuturan EasyWood tulostuu nättinä karkeammilla tarkkuuksilla.

Simplify3D:llä tulostaessa joudun jostain syystä nostamaan z-akselin aloituskohtaa 0.1mm tai muuten suutin ajaa pahki alustaan. Asetus muutetaan g-code välilehdeltä 




3D-mallit ja mallintaminen:
Tulosteltavia 3D-malleja netistä ilmaiseksi monilta sivuilta. Tunnetuin lienee Thingiverse. Sitä olen itse pääasiassa käyttänyt. 3D-mallien tekemiseen itse löytyy monenlaisia ilmaisia apuvälineitä myös. Itse lähdin opiskelemaan mallinnusta ensin itse FreeCADilla. Se on varmasti hyvä ja monipuolinen ohjelma, mutta samalla helkatin monimutkainen. Sille pitää syötellä kaikki mitat ja kulmat tarkasti erikseen että saisi jotain aikaiseksi. Varmasti sillä saa suunniteltua tosi tarkkoja esineitä, mutta minun tarpeisiini se on aivan liian hankala.

Onneksi sen jälkeen tutustuin Tinkercadiin ja se oli juuri sitä mitä tarvitsin. Se on todella helppo ja nopea mallinnusohjelma. Se toimii nettiselaimella, joten mitään ei tarvitse asennella koneelle ja mallit pysyvät aina tallessa. Sillä nyt ei toki kovin monimutkaisia teknisiä mallinnuksia tehdä kovin helposti. Jos oikeasti haluaa teknistä mallinnusta tehdä, niin kaikki kehuvat aina Fusion 360:aa. Se on ilmainen, ammattitason tekninen mallinnusohjelma ja kuulemma helppokäyttöinenkin. Itse olen ollut toistaiseksi liian laiska tutustumaan siihen. Mutta jos tekninen mallinnus kiinnostaa, niin siinä on varmasti tutustumisen arvoinen softa.


Muita huomioita 3D-tulostamisesta:

Kustannukset:
3d-tulostaminen on suhteellisen halpaa. Perusfilamentit maksavat noin 25€ kilolta. Useimmat tulostamani esineet ovat painaneet 20-50 grammaa, joten niiden hinnaksi on tullut noin 0,5 - 1,25 euroa kappaleelta. Sähköä tulostin vie sen verran vähän, ettei sen hintaa tarvitse laskea.

Terveellisyys:
Monia varmasti huolettaa aiheutuuko 3d-tulostamisesta jotain terveydelle haitallisia päästöjä tai höyryjä. Asiasta ei ihan hirveästi selkeää tietoa löydy netistä. Tulostin valmistajat sanovat, että tulostinta tulisi käyttää vain hyvin ilmastoidussa tilassa. Tulostaessa ei ainakaan tuoksu mikään ylimääräinen. Oma tulostimeni on kerrostaloasunnossa samoissa tiloissa missä muutenkin oleskellaan. En ole asiaa murehtinut sen ihmeemmin.

Turvallisuus:
Voiko 3D-tulotin aiheuttaa tulipalon? Perustuuhan sen toiminta jatkuvasti kuumana käyvään suuttimeen ja tulosteet kestävät välillä tuntikausia. Mielestäni laitteeseen pitää suhtautua kuin mihin tahansa sähkölaitteeseen - eihän niitä olisi hyvä jättää kotiin valvomatta hurisemaan. Verkkosähköön kytketyssä laitteessa on AINA riskinsä. Enkä tiedä miten vakuutusyhtiö suhtautuu yksin kotiin jätetyn 3d-tulostimen aiheuttamaan tulipaloon. Mutta en silti usko, että 3d-tulostimessa on paljon esim. yksin jätettyä tietokonetta suurempi tulipaloriski. En tiedä sitten, että jos tulostin esim. jumiutuu jostain syystä, niin voiko moottorit kuumentua niin että syttyisivät tuleen...

Jokatapauksessa, jos tulostimen joutuu jättämään valvomatta kotiin, niin tulostimelle olisi hyvä olla valvontakamera, jolla tilannetta voisi välillä tarkkailla ja etänä ohjattava pistorasia, jolla virrat voisi katkaista. Jotkut ovat kuulemma viritelleet tulostimen päälle palohälyttimen ja siihen yhdistetyn sammutuslaitteiston.

Kaikinpuolin Flashforge Finder on hyvä hankinta ensimmäiseksi 3d-tulostimeksi. Sitä on helppo käyttää ja tulostuslaatu on hyvää.

( Tähän artikkeliin kirjoittelin alun perin käyttökokemuksia muutaman kuukauden käytön jälkeen. Nyt minulla on tulostimeni ollut jo kaksi vuotta. Ja se toimii edelleen. Ainostaan suuttimen ja kuumapään sisällä olevan teflon-putken olen pari kertaa vaihtanut. Tulostuslaatu alkaa kärsiä kun ne likaantuvat tarpeeksi ja ne on halpoja vaihtaa. Minun tulosmäärilläni vaihdon tarve on ehkä kerran vuodessa jos silloinkaan. Suuttimia sai 20€ neljä kappaletta ja putkea sai muutamalla eurolla pitkän pätkän. Olen jopa yllättynyt siitä kuinka kestävä tulostin on ollut. Koska tulostin tekee kuitenkin millin kymmenesosien tarkkuudella, niin pelkäsin että jatkuvasti työssä olevat hihnat ja muut liikkuvat osat kuluisivat sitä vauhtia että se näkyisi suhteellisen nopeasti tulostuslaadussa. Mutta ei vain näy. Kolme vuotta sillä on ajeltu edellisen omistajan käyttö mukaan lukien. Joten todella tyytyväinen olen tulostimeen. Palaan ehkä myöhemmin kirjoittelemaan parin vuoden mittaan tulleita huomioita tarkemmin. Yhden vinkin annan heti, jonka itsekin huomasin vasta tätä kirjoittaessani kun tutkin eroja Finder 1:n ja 2:n välillä. Finderissä on oletuksena sininen Led-valo, mutta sen väriä voi vaihtaa vapaasti.

Ja tosiaan tässä välissä on ilmestynyt Finderin 2.0 malli. Pikaisella tutkimisella ei mallien välillä vaikuttasi olevan lopulta kovin suuria eroja. Isoimpana erona taitaa olla uudesa mallissa oleva pilvipalvelu jonka avulla tulostinta voi ohjata etänä. Tällä videolla selvitystä eroista.)

 

perjantai 5. lokakuuta 2018

Tanssimatto projekti - osa 2

En koskaan sitten julkaissut tanssimatto-projektilleni jatko-osaa, vaan melkein valmis kirjoitus unohtui pöytälaatikkoon. No parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan, joten tässä se tulee nyt hieman viiveellä...

Maton kytkeminen tietokoneeseen kävi yllättävän helposti. Katsoin näistä ohjeista vinkkejä. Ja suurimmaksi osaksi vain vinkkejä, koska ohjeessa ei ollut selitetty kaikkia asioita aivan viimeisen päälle, vaan jouduin kokeilemaan asioita itse yrityksen ja erehdyksen kautta. Siksi ajattelin itse kirjoitella tähän yksityiskohtaisesti kuinka oma projektini eteni, niin ehkä joskus joku muu on samanlaista projektia toteuttamassa. Ja minä tosiaan en esimerkiksi ymmärrä ohjelmoinnista tai elektroniikasta kovin syvällisesti, vaan ihan maalaisjärjellä hommat järkeilin ja yksinkertaisella selkokielellä pyrin ne selittämäänkin.


Perusperiaate tässäkin vekottimessa on yksinkertainen. Tanssimatto on käytännössä vain rivi isoja painonappeja. Ja jos on kokemusta Arduinosta, varmaankin tietää että painonappien kytkeminen Arduinoon ja niiden ohjelmoiminen on helppo homma. Sen jälkeen pitäisi vain saada Arduino lähettämään tietokoneelle ja tanssipeleille viestiä, että nyt ois tämmöistä nappia painettu.

Itse matto on varmaankin projektin helpoin osuus. Napit ovat kaksi isoa pintaaa johtavaa materiaalia, joiden välissä on jokin pehmyttä materiaalia estämässä pintojen kosketuksen toisiinsa. Kun päälle tulee painoa (jalka), pinnat painautuvat toisiaan vasten ja syntyy kontakti. Matto minulla oli valmiina, mutta sen voi helposti rakentaa itse vaikkapa alumiinifoliosta ja pahvista, kuten alussa mainitussa linkissä on opastettu.

Aloitin projektin heivaamalla pois tanssimaton sisällä olleen piirilevyn. Se oli kiinni riviliittimellä ja sen avulla oli myös tosi kätevä yhdistää Arduino tanssimattoon.

Tanssimaton"tietokone" kuorissaan

Kuoret avattuna


Kun kotelon sisältä on piirilevy poistettu, jäljelle jää liitin josta tulee nappien signaalit. Siihen on helppo kytkeä pieni pätkä piikkirimaa joka on helppo tökätä Arduinoon kiinni.


Jokaiselta napilta tulee oma johtimensa ja yksi yhteinen iso johdin joka täytyy kytkeä Arduinon GND-nastaan. Muut johtimet kytketään I/O -portteihin ja ei ole niin väliä mikä osuu mihinin, koska ne voi ohjelmoidessa testailla tietokoneella ja koodailla kohdilleen.

Tanssimaton sisällä

Korvasin piikkiriman yhden piikin (kaikkien painikkeiden yhteinen johdin) hyppylangalla

Liitin tökätty Arduinoon. Muut yhdistyvät I/O -pinneihin, mutta nappien yhteinen johdin yhdistyyy GND:hen

Näin menee kytkentä Arduinoon. Sitten Arduino kiinni tietokoneeseen ja ohjelmaa sisään. Painonappeja Arduinossa käytettäessä pitää käyttää ns. ylösvetovastuksia. Mietin, että onko tämä aivan pakollista, koska minulla ei ollut mitään vastuksia hollilla eikä muutenkaan haluaisi kytkentään enempää osia, jotta kortti mahtuisi koteloon. Lueskelin intternetistä, että Arduinossa on sisäänrakennetut ylösvetovastukset jotka voi aktivoida koodilla (INPUT_PULLUP)

Vaihdoin koodista inputtien numeroiksi ne sisääntulot joihin maton kytkin. Sitten ajoin vain koodin sisään ja testasin. Nappeja painelemalla sarjaporttimonitoriin tuli tekstiä. Jos painoi maton vasenta nuolta, ruutuun piti tulla "l" , oikeaa painettaessa "r" ja niin edelleen. Olisi pitänyt sattua aikamoinen lottovoitto, että omat kytkentäni olisivat heti kerralla olleet vastaavanlaiset kuin instructablesin ohjeessa olleet. Painelin kaikkia nappeja ja katsoin mitä ne antavat sarjamonitoriin. Sitten vain vaihtelin koodiin mitä niiden oikeasti pitäisi antaa.

Sen jälkeen käynnistin dance_pad.py -python koodin. Python pitää olla tietysti asennettuna koneelle, että koodin voi ajaa. En itse ymmärrä pythonilla ohjelmoinnista mitään, mutta minulla oli se jo valmiiksi koneelle asennettuna, koska jotkut ohjelmat ovat sen asentamista jo aiemmin vaatineet  Siksi dance_pad.py -tiedoston kuvake näytti tältä:


Jos kuvake näyttää vain tyhjältä paperilta, silloin todennäköisesti pythonia ei ole asennettu ja kone ei osaa koodia suorittaa. Klikkasin kuvaketta ja jokin musta laatikko vain nopeasti välähti ruudussa. En yhtään kerinnyt lukea mitä siinä sanottiin. Klikkasin kuvaketta uudelleen ja painoin heti perään näppäimistön PrtSc -nappia, jolla sain napattua kuvakaappauksen työpöydästä. Sitten avasin kuvankäsittelyohjelman (Windowsin Paint toimii hyvin) ja painoin CTRL+V jolloin ruutukaappaus ilmestyi siihen. Siitä pystyin virheilmoituksen lukemaan. Se kertoi jonkun asian puuttuvan. Se oli muistaakseni joku "importlib".

Googlettelin ilmoitusta, ja niinpä sieltä löytyi ohjeita jotta pitää asentaa jotain pythonin kirjastoja. Löysin jonkun valmiin asennuspaketin ja sen asentaminen meni ihan kuin minkä tahansa muunkin ohjelman asentaminen. Käynnistin koodin ja taas vain nopea välähdys. Jotain toisia kirjastoja edelleen puuttui ja googlettelemalla löytyi niiden asennustiedostot. Mutta niiden asentaminen ei ollut aivan niin yksinkertaista, vaan piti osata olla hieman nörtti niiden asentamiseksi. Paketissa ei ollut yhtä asennustiedostoa, vaan kansio jossa oli erilaisia tiedostoja ja mm. setup.py. Klikkasin sitä, mutta taas vain nopea välähdys ruudussa. Etsin netistä apua ja selvisi, että kirjasto pitää asentaa komentokehotteen kautta komennolla PYTHON SETUP.PY

Hetken oli mennä sormi suuhun, mutta ymmärsin kuitenkin sen verran komentokehotteen käyttöä, että sain tämän ratkottua. Komentokehotteen voi käynnistää kirjoittamalla windowsin hakuun cmd tai komentokehote. Pieni musta ikkuna käynnistyy ja oletuksena siinä oleva hakemistopolku osoittaa c:\Users\(käyttäjänimi). Tuo hakemisto pitää saada osoittamaan asennettavan pythonkirjaston kansioon. Jotta asia olisi helpompi, kopioin kansion suoraan c-aseman juureen. Eli C asemalla on kansio X jonka alla on heti setup.py ja muita tiedostoja. Nyt komentokehoitteeseen kirjoitetaan komento cd c:\X\ ja painetaan entteriä. Sitten kirjoitetaan komento python setup.py ja nyt ruudussa pitäis rullata tekstiä ja lopuksi tulla jotta sennus on valmis.

Minun piti vielä asentaa yksi pythonin kirjasto ennen kuin dance_pad.py suostui käynnistymään. Sen asentaminen meni samalla tavalla komentokehotteen kautta kuin edellinen. Jos olisi tarkemmin lukenut tuota netin ohjetta, niin siellä kyllä sanotaan, jotta täytyy asentaa python kirjasto. mutta ei sielläkään sanottu miten niitten asentaminen tapahtuu. No mutta kun kaikki oli asennettu, niin komentokehotteen laatikko ei enää välähtänyt ruudussa, vaan se jäi käyntiin. Oletin sen nyt toimivan ja starttasin StepManian. Ja hienosti matto toimikin heti. Piti vain asetuksista asettaa kaikki nappulat paikoilleen.

Mutta huomasin vasta myöhemmin, että nappulat toimivat ikäänkuin väärin päin. Eli peli tunnisti nappien olevan valmiiksi pohjassa ja kun niiden päälle polkaisi, peli tunnisti napin olevan silloin ylhäällä. En tätä heti huomannut, koska peli vaikutti tunnistavan ja hyväksyvän kaikki tanssimaton painallukset oikein. Ainut mikä toimi vähän kummallisesti olivat pitkät painallukset. Kun pelissä piti painaa nuolta pitkän pohjassa, peli ilmoitti sen aina hudiksi. Mutta jos sellaisen "nuotin" kohdalla painoi maton painiketta vain kerran nostaen jalan heti pois, nuotti rullasi hyväksytysti loppuun asti. Arvelin tämän johtuvan vain jostain pelin asetuksista tai pelin muuten bugittavan tms. Huomasin virheen vasta kun kokeilein huvikseni peliä kytkemättä mattoa tietokoneeseen ja pelasin pelkästään näppäimistön nuolipainikkeilla. Silloin pitkätkin painallukset toimivat oikein päin. Virhetoiminnan näkee kyllä heti siitäkin, jos pelissä olevien nuolikuvakkeiden ympärillä on valkoinen reunus, joka osoittaa niiden kaikkien olevan aktivoitu. Normaalisti reunus välähtää vain kun nappia painetaan. Sitä en voinut aiemmin tietää, koska kokeilin peliä ensikertaa.

Mietin miten ihmeessä saisin käännettyä näppäinten komennot toisinpäin. Arvelin sen olevan yksinkertaisinta python -koodia muuttamalla. Avasin koodin tekstieditorilla ja kaikki teksti oli yhdessä pötkössä. Ei sen tietenkään siltä kuuluisi näyttää, joten etsin netistä jotain simppeliä työkalua ja löysin Subline Textin. Avasin koodin siltä ja se näytti tältä:


Näyttää aika yksinkertaiselta ja helpolukuiselta koodilta. Vaihtelin vain kaikki key_down -komennot key_up -komennoiksi ja toisinpäin. Sen lisäksi pythonista täytyy huomata rivi 4: ser = serial.Serial('COM5', 9600). Tuo COM numero täytyy olla oikein, muuten tanssimatto ei pelitä. Se on siis se sama COM, jota käytetään Arduinon ohjelmoinnissa ja Ardiono IDE -ohjelman kautta sen näkee maton ollessa kytketty. Tallensin koodin, käynnistin sen ja kokeilin taas StepManiaa. Ja nyt kaikki toimi niin kuin pitikin. Hurraa!

Lopuksi vielä lähdin paketoimaan vekotinta takaisin koteloonsa. Tein usb-johdolle tilaa sahaamalla osan pois paristokotelosta. Lisäsin kytkentään vielä 3mm ledin, koska sille oli tyhjä paikka laiteen kannessa.

Tein usb johdolle tilaa paristoliitintä sahaamalla


Lisäsin kanteen vielä ledin.

Arduino soviteltuna sisään
Arduinon ja kaapelin asentamisen jälkeen laitteen kansi mahtuu melkein, mutta ei kuitenkaan enää aivan paikoilleen. Köytin sen vain paikoilleen teipillä. Kyllä kortille olisi ehkä mahdollista sahata lisää tilaa tai voisin jokun erilaisen koteloinnin Arduinolle värkkäillä. Tai kenties Arduino Nano mahtuisi laitteen sisään täysin ongelmitta. Mutta tämä vekotin on minulle nyt aivan riittävän hyvä näin enkä viitsi kauheasti enempää tähän aika käyttää.

Kotelo sievästi teipattuana kiinni
Mukava projekti ja oli helppo rakentaa. Vähän kuin rakennussarjaa olisi tehnyt. On erityisen mukava, että kortti on helposti irroitettavvissa muuhunin käyttöön. Tanssimatto on ihan hauska. Olen tykännyt aina tällaisista rytmipeleistä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Ahven veistos

Ensin tulostin ahvenen sivuprofiilikuvan malliksi ja etsin jotan sopivaa materiaalia perusrungon valmistusta varten. Tässä tapauksessa käteen sattui ensimmäisenä tarttumaan pringlespurkki.

Nopeasti valmistettu kalan perusmuoto pringlespurkin ja jeesusteipin avulla.

Rautalangasta valmistin tukirangat eviä varten, koska niistä tulee niin ohuet, että polymeerimassa yksinään ei välttämättä kestäisi.

Kala saanut lihaa luiden päälle askartelumassasta. Olinkin ostanut valkoisen massan lisäksi toisen paketin vahingossa harmaata massaa, mutta tässä tapauksessa se ei haitannut, koska päälle tulee jokatapauksessa peittävä kerros maalia.

Valmistin massasta tällaisen "leimasimen", jolla saatoin painella kalan kylkeen suomukuviota.

Kala kypsymässä uunissa.

Uunissa kovetettu veistos. Evissä käytin läpikuultavaa "Fimo effect" -massaa.

Ensimmäiset kerrokset maalia. Maalipaketti on halpa Tigeristä ostamani akryylimaalisetti.

Valmis maalattu ahven. Pinnalla on vielä pari kerrosta Fimo -lakkaa kiiltoa ja realismia antamaan.

Lähikuvaa kalan päästä.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Metso veistos

Ensin tukiranka rautalangasta ja pahvista.

Päälle täytettä alumiinifoliosta ja maalarinteipistä.

Metson perusmuodot polymeerimassasta veisteltynä.

Ensimmäisiä yksityiskohtia.

Valmis maalattu veistos alustallaan. Alusta on tehty myös folio-polymeerimassa -rakenteella ja se on päällystetty pienoismalleihin tarkoitetulla ruoho- ja pensasmateriaaleilla.


maanantai 1. helmikuuta 2016

Torttuja, pullia ja massailuvinkkejä

Runebergintortut ja laskiaispullat ovat laskeutuneet jo kauppohin ja siitä sain idean itsekin kokeilla sellaisia tehdä. En kuitenkaan vehnäjauhoista, vaan polymeerimassasta.  Tällaiset tekeleet sain aikaiseksi:

Runebergintorttuja ja laskiaispullia Fimomassasta. Tortut on maalattu akryylimaaleilla ja pullat pastelleilla.

Näitä tehdessäni kokeilin vähän uusia tekniikoita. Kokeilin ensikertaa Fimo Liquid geeliä ja tein sillä runebergintorttujen sokerikuorrutteen ja hillot. Päällysteistä tuli ihan hyvännäköiset, mutta ei ollenkaan niin mehukkaan ja hillomaisen näköistä kuin olisin halunnut. Mitä olen netistä kuvia katsellut, niin geelin pitäisi aika geelimäisen näköisenä pysyä uunittamisen jälkeenkin. Ilmeisesti on aika tarkka lämpötilasta ja uunituksen ajasta. Ehkä oman uunini lämpötilasäädin ei aivan pidä paikkaansa. En tiedä, tämän materiaalin kanssa minulla on vielä opiskelemista

Toinen uusi tekniikka liittyy massatekeleiden värittämiseen. Olen aiemmin värittänyt luomukseni pelkästään akryylimaaleilla ja joskus olen kokenyt tietynlaisen sävyttelyn vaikeaksi. Esimerkiksi joulutorttuja tehdessäni en mitenkään tuntunut saavan maalattua niitä luonnollisen näköiseksi. Netistä sain vinkkiä, että liituja on hyvä käyttää polymeerimassan väritykseen. Liidusta rapsutetaan hienoa jauhetta esim. askarteluveitsellä ja jauhetta suditaan pensselillä kovettamattoman polymeerimassan tahmeaan pintaan johon jauhe tarttuu hyvin.

Ostin kokeeksi yhden paketin ja värittelin niillä laskiaispullat. Ja jukupliste sehän toimi hienosti. Pullien sävyttely onnistui tosi helposti ja niistä tuli kyllä aika aidon ja luonnollisen näköiset. Tortut olin ehtinyt maalata akryyleillä, mutta niistäkin olisin varmasti saanut hieman paremmat pastelliliiduilla. Jossain joku totesi, että pastellitekniikalla pigmentti on lähempänä luonnollisia kuivia pigmenttejä kuin millään muulla tekniikalla tehtynä. Joten tämä nosti omaa harrastusta uudelle levelille.

Laskiaispullien väritykseen olen aika tyytyväinen. Kermavaahto olisi kaivannut hieman erilaista muotoilua. Toisen pullan päälle tomusokeriksi laittamani koristejauhe on myös pikaisen liian karkeajakoista suhteessa pullan kokoon.

Kun ensikerran kuulin liitutekniikasta, ostin lähikaupasta jonkun liitupaketin minkä käsiini sain. Se oli kahden euron hintainen kymmenen eriväristä taululiitua sisältävä paketti. Mutta eihän niillä tehnyt mitään. Niissä oli pigmenttiä niin vähän, ettei sitä juuri massan pintaan tarttunut. Sitten piti suunnata askartelukauppaan ja ostin sieltä yhden paketin pastelliliituja. Ne olivatkin heti kalliimpia. Ostin halvimman paketin ja sekin maksoi noin viisitoista euroa. Se on minusta aika paljon liiduista, varsinkaan kun paketissakin oli lähinnä vain keltaruskeita sävyjä eikä esimerkiksi vihreätä ollenkaan. Mutta olivathan ne heti laadukkaampia. Pigmenttiä piisaa ja liiduista ei tarvinnut rapsutella kuin vähän jauhetta ja sillä sävytteli helposti nuo pari pullaa.

Kahden euron liidut
15 euron pastelliliidut
Pastelliliiduilla saa tehtyä todella luonnollisia sävyjä. Tämä investointi nosti taas hieman harrastusta uudelle tasolle. Joskus pitää varmaan päivittää isompaan värilajitelmaan. Tosin aika yllättävän kalliita ovat tämmöiset pastelliliidut. Katselin isompia lajitelmia ja hinnat ovat muutamista kympeistä jopa satoihin euroihin. Toisaalta hinnan kyllä ymmärtää, koska pastelliliidut ovat ilmeisesti melko puhtaasti vain sitä pelkkää pigmenttiainetta jota käytetään erilaisissa maaleissa. Eli niissä riittää värjäyskykyä. Veikkaan, että tämäkin ostamani pieni paketti riittää omassa käytössäni pariksi vuodeksi.

Yksi jippo vielä mitä kokeilin, oli vauvan talkin hieromin sormiin polymeerimassaa muovaillessa. Massahan on sellaista, että siihen jää todella helposti sormenjäljet. Olen kokeillut pitää joskus ohuita kertakäyttökäsineitä, mutta niistä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Mutta talkkia kun hieroo vähän sormenpäihin, niin massa ei tartu samalla sormiin ja sormilla pyyhkimällä voi silotella massasta ylimääräiset jäljet pois.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Valopistooli tietokoneeseen

Sain jostain idean tutkailla olisiko mahdollista rakentaa oma pistooliohjain tietokoneeseen. Siis sellainen, kuin aikoinaan oli mm. Nintendon Zapper -pistooli.

Nintendo Zapper -valopistooli (Kuva Wikipediasta)

Löysin netistä Instructables -sivustolta malliksi yhden hyvän ohjeen josta katsoin vinkkejä. Eniten minua askarrutti, miten olisi mahdollista toteuttaa tähtäyksen tunnistaminen. Siihen löytyi yksinkertainen konsti webbikameran, ledien ja FreeTrack -ohjelman avulla. FreeTrack seuraa webbikameran kuvasta jotain tiettyä pistettä ja muuttaa pisteen liikkeen hiiren liikkeiksi ruudulla.  Ohjelma on tarkoitettu ilmeisesti lähinnä pään liikkeiden seuraamiseen esimerksiksi erilaisia simulaattoripelejä varten eikä varsinaisesti mihinkään fps-tyyliseen kädellä tähtäämiseen, mutta ajattelin kokeilla miten se toimisi tässä tarkoituksessa.

Piste pitää olla tarpeeksi kirkas, joka pomppaa selkeästi esiin muusta kuvasta. Pieni kameraan suunnattu ledi toimii vallan mainiosti tässä tarkoituksessa. Huoneen valaistuksen täytyy olla tarpeeksi hämärä jotta ledi erottuisi ympäröivästä valaistuksesta. Optimaalisin onkin käyttää inrapunalediä, jonka voi suodattaa muusta valosta, joten se toimii myös valoisassa huoneessa. Minulla ei ollut infrapunalediä saatavilla, niin tein nopean testin punaisella ledillä. FreeTrackin asentamisen jälkeen ei tarvinnut ihmeemmin säädellä ja olin jo heti ohjaamassa tietokonettani ledin avulla kuten alla olevassa videossa näkyy:

Video, jonka @luomisenvimma julkaisi

Instructablesin ohjeessa pistoolin nappulat oli toteutettu vanhan hiiren avulla jonka nappien rinnalle oli kytketty omat painonapit. Ohjeessa pistooliin on asennettu iso liuta nappuloita, jotta sillä voisi ohjata erilaisia toimintoja peleissä. Minulle riitti tässä vaiheessa mahdollisimman yksinkertainen toteutus ja ajattelin vain laittaa yhden napin liipaisimeen. Sain kämppikseltäni vanhan langattoman hiiren ja kirpputorilta ostin vesipyssyn ja kaukosäätimen. Näiden lisäksi tarvitsi vielä hieman johtoja ja painonappeja, jotka kaivelin omista miljoonalaatikoistani.

Valopistoolin perustarvikkeet: vesipyssy, hiiri ja kaukosäädin.
Aloitin avaamalla hiiren päästäkseni tutkimaan miten saisin omat kytkimeni hiireen liitettyä. Ruuvit olivat piilotettu hiiressä pohjaan kumitassujen alle. Sen jälkeen kuori lähti nostamalla ja piirilevy paljastui. Ruuvien irroittelusta huolimatta piirilevy ei oikein tuntunut irtoavan. En kehdannut sitä jäädä liian pitkäksi aikaa rassailemaan, koska sain piirilevyä sen verran nostettua, että pääsisin tinaamaan hiiren vasemman painikkeen liitoksiin omat piuhani.

Hiiri avattuna sen verran, että sain vasemma painikkeen mikrokytkimen juotoksiin (nuolet) liitettyä kiinni oman painikkeeni
Langaton hiiri ei ole enää ihan niin langaton
Kytkin vielä johdot paristoliittimeen ottaakseni sieltä virran ledille. Ruuvailin hiiren takaisin kasaan, tökkäsin paristot pesään ja vastaanottimen tietokoneeseen testatakseni hiirtä. Se toimi aivan kuin pitääkin. Kun yhdistin npin rinnalle kytkemäni johdot yhteen, tietokone tunnisti klikkauksen. Nyt ei enää tarvitsisi muuta kuin tehdä kytkennät pistooliin.

Avasin vesipyssin, mutta se ei ollut erityisen helppo homma, koska siinä ei ole mitään ruuveja, vaan tussari on liitetty kaikista saumoistaan tiiviisti yhteen liimaamalla tai sulattamalla. Sain sen väännettyä auki ensin nitkuttamalla auki muutamat kiinnikekohdat ja sitten kampeamalla kaikki saumat. Jos mahdollista, niin kannattaa tällaisia projekteja varten hommata joku ruuveilla kasattu kuulapyssy.
Vesipyssy avattuna
Kaukosäädin avattuna ja siinä infrapunaledi.
Onnistuin testatessani käräyttämään infrapunaledin jo ennen aikojaan. Mutta ei se mitään, käytin sen sijaan tavallista punaista ledia. Pistoolin liipasimen taakse ajattelin liimata jonkun pienen painonapin, joka menisi pohjaan kun taakse vedetty liipaisin siihen osuisi. Satuin kuitenkin löytämään romujeni seasta juuri sopivan painonapin joka kävi itsessään täydellisesti liipaisimeksi. Liimasin sen päähän kiinni vesipyssyn liipaisimen. Kytkimessä oli johdotkin valmiina ja samassa setissa oli myös pitkien johtojen päissä oleva ledikanta. Kävi tuuri, koska nämä olivat kuin tehtyjä osia tätä projektia varten ja niiden asentamisessa minun ei tarvinnut edes kolvia käyttää.

Elektroniikat asennettu pistoolin sisään

Punainen ledi kiinni kannassaan. Tarvittaessa on helppo vaihtaa uusi ledi vain vetämällä entinen pois kannastaan ja työntämällä uusi tilalle,

Liipaisin

Pistooli kasattu ja yhdistetty hiireen


Siinäpä se oli sitten täysin toimintavalmiina. En heti tiennyt sille vielä oikein sopivaa sovellusta jolla sitä testata, niinpä väänsin vielä hyvin nopeasti Clickteam Fusionilla vanhan Duck Hunt tyylisen testipelin:

Video, jonka @luomisenvimma julkaisi

Tämä oli aika hauska projekti ja yllättävää kuinka helppo se olikaan toteuttaa. Ohjain ei ole tietenkään erityisen tarkka ja sillä ei varsinaiseti voi tähdätä kohti ruutua kuten oikealla aseella, koska webbikamera ei pysty yhden pisteen perusteella päättelemään mihin aseen piippu on suunnattu. Se olettaa aina piipun suun olevan suoraan ruutua kohti. Kuitenkin ihan hauska vimpain se on ja varsinkin hauskinta oli sen väkertely. Jatkan ehkä joskus projektia eteenpäin. Ledin tilalle voisi vaihtaa infrapunaledin ja voisin koodailla jotain simppeleitä ja hauskoja kyseiselle aseelle räätälöityjä pelejä jos jotain hyviä ideoita mieleen tulee. Mutta se taas on sitten ihan oma projektinsa kokonaan.